Tähän on tultu...

Oppivat ja tutkivat yhteisöt menestyvät kaikilla tavoin parhaiten. Aina.

Avataan yrityksesi solmut yhdessä

Kuten tunnettua, mitään taikatemppuja eikä kikka kuutosia ole olemassa.  On vain suora puhe, kuunteleminen, odotus ja kunnoittaminen ja sitten se kissa, joka nostetaan pöydälle, siitä se sitten alkaa - dialogi.

Menestys syntyy vain alati oppivissa yhteisöissä.  Kuinka sellaiset syntyvät on aivan oma prosessinsa.
Pysyvä muutos saadaan aikaan investoimalla systeemiseen muutokseen.  Oppiminen töissä.  Koko ajan.  Kaikilla on tekoäly saatavilla ja käytössä.  Kaikki ottavat sen haltuun nyt tai hetken kuluttua.  Mikä siis tulee erottamaan Sinut ja yhteisösi niistä muista.  Mieti ja toimi heti, kun oivallat asian.

Olipa se nyt niin taikka näin, jollakin tavoin se kai kuitenki oli, eihän ole vielä koskaan sattunut, ettei se olisi ollut millään tavoin.
                            - Hiilikauppias Frantisek Skvor, SVEJK

Oletko Sinä oman aikasi hiilikauppias Frantisek Skvor?

Me autamme Sinua ja yhteisöäsi keskittymään siihen, mihin algoritmit eivät kykene.  

Maailmaa hallitsee lopulta vain kaksi asiaa:

  1. ÄLY
  2. ENERGIA

Kenellä tai keillä nämä asiat ovat kunnossa, ovat voittavia joukkueita.  On varmaan turha kysyä haluatko kuulua voittajiin.  Eikä tämä tarkoita vain taloudellista tulosta.  

Valon nopeutta et pysty voittamaan saati saavuttamaan.  Digimaailma toimii valon nopeudella.  Annetaan sille oma tilansa ja aikansa ihmistä palvelemassa.

On aika palata valonnopeuden tavoittelusta äänen nopeuden hyödyntämiseen.  Ihminen kuulee ihmisen ja kun katseet kohtaavat tapahtuu ihmeitä.



Lisää kirjassa Dialogi ja yhdessä ajattelmmisen taito, William Isaacs

Lisää kirjassa Dialogi ja yhdessä ajattelmmisen taito, William Isaacs

Lisää kirjassa Dialogi ja yhdessä ajattelmmisen taito, William Isaacs

Lukemattomien kirjojen puolesta. - Wire

Tiimimme

Kokoamme aina kuhunkin tarpeeseen parhaan ja mahdollisimman sopivan tiimin tai valmentajaparin riippuen prosessin mittakaavasta ja kestosta.  Kaksin aina kaunihinmpi ja monen mielestä kallihimpikin, kunnes huomataan, että juuri näin syntyvät kaikkein onnistuneimmat valmennukset parivalmentajuutena.  Siihen kannattaa satsata, koska valmennusprosessi on investointi tulevaisuuteen, jossa tulokset tehdään.  Kaikkea kokeillaan heti käytännössä.

 

Yhdessä ajattelun unilukkari,

ikuinen oppija ja ihmettelijä.

Juha Wirekoski

Senior Team Coach, MA.



Nähdään pian!